Kaisa Maasilta
Syntyi 29.3.1932 Sintola, Karjalankannas
Vammautui 29.7.1943 Sintola
15 % sotainvalidi
Pikkutyttönä sotasairaalassa
”Vammauduin 11-vuotiaana. Isä oli komentanut minut kitkemään perunamaata. Oli kuitenkin niin kuuma ilma, että äiti armahti minua ja pääsin mustikkametsään. Yhtäkkiä tömähti ja multa pöllähti ympärilläni. Istahdin mättäälle ja huomasin, että jalkapohjani oli hajonnut täysin varpaista kantapäähän, luita myöten. Myöhemmin selvisi, että olin tallannut venäläiseen penaalimiinaan. Pääsin kotiin siskoni pyöräntarakalla. Isä sai tilattua sotilasauton ja minut vietiin Antrean sairaalaan. Jalkaa ei koskenut, räjähdys vei kai kaiken tunnon.
Olin kuukauden sairaalassa. Aika kului sideharsorullia tehden. Leikkasin Amerikasta ja Ruotsista lähetettyjä vanhoja pöytäliinoja ja veivasin ne rullalle. Sairaalasta päästyäni jalka parani ihmeen nopeasti. Mutta aina vamma on muistuttanut olemassa olostaan. Kävelen vähän väärin ja vuosien myötä jalkapohjaa on alkanut särkeä.”
Sotien aikana siviilejä ja lottia vammautui sotatoimialueella ja kotirintaman pommituksissa noin 4 500. Naissotainvalideja oli yli 800. Naissotainvalidit perustivat oman yhdistyksen, Naissotainvalidit ry:n. Heidän vammajakautumansa eroaa selvästi miespuolisista sotainvalideista. Yli puolen invaliditeetin aiheutti tuberkuloosi tai sydän- ja reumasairaudet. Alhaalla kuvassa Naissotainvalidien järjestämä askarteluilta vuonna 1955.
Sinnikäs emäntä
”Ehdin olla 10 vuotta miniänä tilalla, jossa oli napakka vanha emäntä. Minulla oli sairaanhoitajan virka jonka jätin, kun otimme tilan haltuun. Jäin pian leskeksi, 34-vuotiaana ja kahden pienen tytön äitinä. Navetta oli täynnä lehmiä ja sikoja. Sain opetella kantapään kautta maatilan työt. Selvisin töistä hyvien työtovereiden suurenmoisella talkooavulla.
Nyt asun rivitalossa. Maatilan tyttönä tunnen tarvitsevani tilaa ympärille. Mutta en pysty kävelemään pitkään. Jääkaapilta pääsen hellalle ja työpöydälle, mutta sitten jalka kramppaa ja minun täytyy levätä. Minulla käy avustaja siivoamassa. Olen myös yrittänyt sanoa itselleni, ettei aina tarvitse leipoa, kun tulee vieraita!”
Todellinen lottatyttö
”Äitini oli lottien paikallisosaston perustaja. Autoin pikkulottana kaikessa mahdollisessa. Muistan, kun joskus teimme sotilaille kaasunaamareita. Ne tehtiin miesten alushousuflanellikankaasta, täytteeksi laitettiin hiiltä ja sidottiin sukkanauhalla. Olen ollut sotainvalidityössä mukana 35 vuotta, sekä naistoimikunnassa että osaston johtokunnassa. Aikanaan kudoimme villasukkia sotainvalideille syntymäpäivälahjaksi, pidimme naistenkerhoa ja järjestimme oman alueen syyskeräyksiä. Minut kasvatettiin isänmaalliseen henkeen, ja sotainvalidityö toimi lapsuuteni lottatyön jatkona. Olen saanut parhaat ystäväni sotainvalidityön kautta. Se antaa rikkautta omaan, tällä hetkellä yksinäiseen elämään.”
Teksti ja kuvat ovat osa Sotainvalidien Veljesliiton 75-vuotisjuhlanäyttelyä, joka oli kesällä 2015 esillä Suomenlinnassa.
