Sotainvalidit ovat olleet Martti Kuivalan, 75, elämässä aina. Hänen isänsä oli sotainvalidi, joka menetti vasemman kätensä talvisodassa Säkkijärvellä. Järjestötyö tuli kuvioihin vuoden 1956 jälkeen, kun heidän perheeseen ostettiin traktori, jolla Martti kiersi keräämässä viljaa syyskeräyksiin. Oma ura Puolustusvoimissa laittoi harrastustoiminnan tauolle, kunnes paluu koitti 1990-luvun loppupuolella.
– Oli vuosi 1995, kun liitossa oltiin perustamassa Jälkipolvet-järjestöä ja minua pyydettiin mukaan Varsinais-Suomen hallitukseen. Tietysti suostuin, kun asia tuntui hyviltä, Martti muistelee.
Ura otti uuden suunnan, kun häntä vuonna 1997 pyydettiin Varsinais-Suomen sotainvalidipiirin toiminnanjohtajaksi. Hän aloitti työnsä tutustumalla osastoihin. Tekemistä riitti vaikka aikaisempi toiminnanjohtaja piti työtä jo pääosin tehtynä.
– Kentällä tuntui olevan ristivetoa ison Turun osaston ja maakunnan osastojen välillä, mikä ei ole hyväksi, Martti kertoo tilanteesta, joka oli yleinen useissa piireissä kaupunki- ja kuntaosastojen välillä.
Toraisuutta pyrittiin lieventämään ja vuosien saatossa siinä onnistuttiinkin. Iso työnsarka löytyi, kun selvisi, että Varsinais-Suomen kunnat ovat käyttäneet varsin vähän Valtiokonttorin rahaa sotainvalideille vuonna 1986 laissa määriteltyjen kuntapalvelujen tarjoamiseen. Tämä oli merkki siitä, että kuntalakia ei ole ymmärretty.
– Kutsuimme yhteen kunnat, joita oli meidän alueella silloin 52, sekä Valtiokonttorista edustajan kertomaan, että he maksavat laskun. Kuntien kanssa käytiin iso vääntö siitä, mitä sotainvalideille kuuluu.
Työhön kuului myös neuvontaa hakemusten tekemisessä sekä kentällä ja osastoissa liikkuminen. Pari vuotta hän kuului korjausneuvonnan hallitukseen. Työmäärää helpottivat toimistoon palkattu toimistonhoitaja sekä veljeskotien palveluneuvojat, joiden kanssa ison piirin neuvontatöitä voitiin jakaa.
Työnsä alkuvaiheilla hän laati Varsinais-Suomen piirille PTS:n eli pitkän tähtäimen suunnitelman, jonka piirihallitus hyväksyi ja sitä alettiin noudattaa.
– Siinä määriteltiin mitä tehdään, ketkä tekevät ja mistä saadaan rahat laskujen maksamiseen.
Avustajatoiminnan merkityksellisyys
Vuonna 1998 kentän neuvottelupäivillä Pohjois-Savon piirin silloinen toiminnanjohtaja Juha Siivola esitteli heillä aloitettua avustajatoimintaa. Tilaisuuden päätteeksi liiton puheenjohtaja Uki Voutilainen kysyi toiminnanjohtajien kiinnostusta ottaa malli käyttöön omalla alueellaan mutta vastauksena oli syvä hiljaisuus. Martti ehdotti, että aina kannattaa yrittää.
Varsinais-Suomessakin toiminta käynnistyi hitaasti ja ensimmäiset hakemukset TE-toimistolle henkilön palkkaamiseen olivat tuloksettomia.
– Kun toiminta käynnistyi liiton puitteissa vuoden 1998 lopulla, niin jo seuraavana vuonna Turun osasto palkkasi itse kaksi avustajaa. Vuoden loppuun mennessä heitä oli eri osastoissa jo seitsemän. Vappuna 2000 saimme palkattua aluesihteerin hoitamaan avustajatoimintaa, jota minä olin hoitanut siihen asti hiukan vasemmalla kädellä, muun työn ohessa.
Vuoden 2000 loppuun mennessä avustajia oli reilusti yli 20, enimmillään heitä oli liki 40, ja he olivat kaikki sotainvalidiosastojen palkkaamia.
– Minusta avustajatoiminta on parasta, mitä Veljesliitto on tehnyt omilla varoillaan viimeisten vuosikymmenten aikana, Martti toteaa.
Hän pitääkin murheellisena avustajatoiminnan hiipumista, sillä vaikka sotainvalidien kohdalla tarve on lakimuutosten myötä poistunut, olisivat puolisot ja lesket sekä muut sotiemme veteraanit edelleen palvelun tarpeessa.
PTS:n laadintaan
Tultuaan valituksi Veljesliiton hallitukseen vuonna 2001 hän alkoi kysellä liiton tulevaisuudesta ja PTS:stä. Sellaista ei ollut laadittu, joten lopulta tehtävään perustettiin Martin johtama tulevaisuustoimikunnan kenttätyöryhmä, johon kuului väkeä keskustoimistosta, piireistä sekä veljeskodista.
– Johtajatasolla ajateltiin, että suunnittelisimme piirien ja osastojen toimintaa mutta tehtäväksi määriteltiin vain tehdä suunnitelmia – ei rajoja. Niinpä jo ensimmäisessä kokouksessa päätimme ottaa mukaan koko repertuaarin: osastoista liittoon ja liiton laitoksiin.
Ryhmä kokoontui parin kuukauden välein ja hyvällä työnjaolla he saivat valmista aikaan. Alkuvuodesta 2003 he laittoivat suunnitelman piireille ja osastoille kommentoitavaksi eikä se saanut kritiikkiä, joten suunnitelma vietiin eteenpäin.
Kenttätyöryhmä pohti tarkoin liiton roolia suhteessa jäsenkuntaan, toimintaa ohjaavia arvoja, liiton ja sen jäsenjärjestöjen tulevaisuutta, edunvalvonnan tarpeita, varojen käytön painotuksia sekä puolisojäsenyyttä, joka suunnitelmissa kulki vielä nimellä omaisjäsenyys.
PTS:n saaminen kesän 2003 liittokokoukseen uhkasi kaatua mutta painokas saatekirje sen tärkeydestä sekä annettujen tehtävien hoitamisesta muuttivat asian. Lopulta liittokokous hyväksyi suunnitelman pois lukien kohdat toiminnanjohtajien työnantajasta sekä puolisojäsenyydestä, jotka kuitenkin nekin toteutettiin parin vuoden viiveellä.
– Liitossa edettiin suunnitelman mukaan ja sitä päivitettiin isommin vuonna 2009 Seinäjoen liittokokouksessa vuosille 2010–2020.
Jäsenmäärän kehitys kaiken toiminnan taustalla
Uutta suunnitelmaa laadittaessa jäsenmäärän ennakoinnissa käytössä oli uusi malli, joka on osoittautunut olevan melko lähellä todellisuutta. Kun ensimmäisessä PTS:ssä osastojen uskottiin purkautuvan vuosien 2012–2015 aikana ja piirien vuoteen 2015 mennessä, työryhmän uusi suunnitelma totesi, että niiden tulisikin toimia mahdollisimman pitkään. Uuteen suunnitelmaan päivitettiin myös edunvalvonnan tavoitteet, jotka on saavutettu nyt vuonna 2019, sekä jäsenten yksilöllinen palvelutarve.
– Jo silloin nähtiin, että yksinäisyys tulee olemaan ongelma. Kenttää muistutettiin yhteisten tilaisuuksien sekä tukihenkilöiden tärkeydestä, Martti sanoo.
Merkittävä tekijä uudessa suunnitelmassa oli radikaalisti muuttunut taloustilanne, joka kohentui moninkertaisesti liiton myytyä omistamansa laitokset. Taloudelle laadittiin oma PTS vuosille 2008–2020.
– Pohjana oli tietysti jäsenmäärän kehitys ja sen ennusteet. Tässä vaiheessa mukaan laskettiin myös puolisojäsenet.
Kun rahaa tuli ja sen mukana paineita niiden käytöstä, nähtiin avoimuus ratkaisuna. Toimittajille näytettiin tilinpäätökset sekä talouden suunnitelmat ja kohu laantui.
Martti Kuivala on tehnyt pitkän rupeaman sotainvalidien parissa ja nähnyt työn ja toiminnan muuttuvan. Minkä arvosanan hän antaisi liitolle?
– Erittäin hyvin on pärjätty ja pärjätään loppuun saakka.
Martti Kuivala on hoitanut Veljesliitossa ollessaan monia luottamustoimia, mm. Kaunialan Sairaala Oy hallituksen jäsenenä vuosina 2007–2019 ja vuonna 2009 perustetun Kaunialan Sotavammasairaalan tukisäätiön hallituksen puheenjohtajana tähän vuoteen asti. Vuonna 2010 hänet valittiin Veljesliiton hallituksen puheenjohtajaksi.
– Siinä olin neljä vuotta. Tulin täyttäneeksi 70 vuotta ja sen vuoden päätteeksi lopetin. Olin sitä mieltä, ettei minulla ollut enää uusia ideoita. Ja kun ideat on käytetty, niin sitä on vain jarruna, hän toteaa.
Nyt jäljelle on jäänyt enää yksi, tärkeäksi koettu luottamustoimi Sotavainajien muiston vaalimisyhdistyksen hallituksessa. Vapaa-aikaa riittää enemmän, ja sitä hän käyttää mielellään metsästäen, suunnistaen, puutöiden parissa tai matkustaen. Aikaa kuluu myös Mikkelissä sijaitsevalla mökillä.
Teksti ja kuvat: Marja Kivilompolo
