Suomen Sotainvaliditaitelijat ry:n tarkoituksena oli edistää kaikin tavoin sotainvaliditaiteilijoiden asemaa. Kymmenen ensimmäisen toimintavuotensa aikana yhdistys järjesti 14 valtakunnallista näyttelyä sekä useita taideleirejä. Ruotsissa yhdistyksellä oli kaksi näyttelyä, ja Ranskassa järjestetyssä kansainvälisessä näyttelyssä oli esillä töitä yhdeltätoista yhdistyksen jäseneltä.
Perustamisvaiheessa yhdistykseen liittyi nimekkäitä taiteilijoita: Unto Pusa, Erik Enroth, Erik Granfelt, Pauli Koskinen, Armas Hutri, Viktor Kuusela, Pentti Toivonen, Tauno Timosaari, Tauno Liukko ja Igor Eriksson.
Jäseneksi hyväksyttävältä kuvataiteilijalta tai harrastajalta edellytettiin yleisen näyttelytason saavuttamista. Lisäksi jäseneksi pyrkijän tuli tarjota töitään yhdistyksen järjestämään näyttelyyn. Mikäli jury hyväksyi jonkun tarjotuista töistä näyttelyyn, kyseinen taiteilija oli oikeutettu liittymään yhdistyksen jäseneksi. Vuonna 1970 yhdistyksessä oli 42 jäsentä. Saman vuosikymmenen puolivälissä määrä kohosi noin 60:een.
Suomen Sotainvaliditaiteilijat ry:n jäsenmäärä oli 1980-luvun puolivälissä noin 80–90 jäsentä. Haravointi oli tuonut yhdistykselle uusia jäseniä, ja lisäksi yhdistys käynnisti vuonna 1986 aktiivisen jäsenkampanjan. Jäseneksi pääsy oli nyt huomattavasti helpompaa kuin yhdistyksen alkuaikoina, jolloin sille oli asetettu tiukat kriteerit.
Jäsenkampanjassa taiteentekemistä jossain muodossa harrastaneita tai sellaisesta kiinnostuneita sotainvalideja kehotettiin liittymään yhdistyksen jäseniksi. Ponnistelut eivät valuneet hukkaan. Sotainvaliditaiteilijoiden jäsenmäärä kasvoi kampanjan ansiosta 50 hengellä ja oli vuoden 1986 lopussa 117. Seuraavan vuoden syksyllä jäseniä oli lähes 130.
Aika lopettaa
Yhdistyksen perustajajäsen ja sihteerinä vuosina 1972-1998 toimineen Oiva Selroosin kirjoitus yhdistyksen lopettamisesta Sotainvalidi-lehdessä 1/1998:
”Syksyisenä sunnuntaipäivänä vuonna 1969 kokoontui joukko sotainvalideja Vaasaan perustamaan itselleen omaa taideyhdistystä. Edellisenä päivänä oli Vaasan Taidehallissa avattu laaja 92 työtä käsittelevä sotainvaliditaiteilijoiden valtakunnallinen näyttely. Avajaisista muodostui arvokas ja vaikuttava juhla. Itse läänin maaherra avasi näyttelyn suuren kutsuvierasjoukon läsnäollessa.”
Sotainvalidi-taiteilijat: Varmaan on keskuudessamme kymmeniä, ehkä satoja eri taiteenalojen harrastajaa, jotka kaipaavat läheisempää kosketusta toisiinsa. Taiteilija Tauno Heiskasen aloitteesta järjestetään Vaasan Taidehallissa 15.–24. marraskuuta 1969 sotainvalidien taidenäyttely. Ennakkoilmoitukset on lähetettävä 15. elokuuta mennessä osoitteella: Veljesliiton Vaasan seudun osasto, Kauppapuistikko 9, Vaasa tai taiteilija Tauno Heiskanen, Vaasanpuistikko 4, Vaasa. Heiskasen puhelinnumero on 14177. Osanotto on maksuton ja töitten lukumäärä rajoittamaton. Mikäli riittävä määrä osanottajia ilmoittautuu, pidetään näyttely ja sen yhteydessä oman seuran perustava kokous.
”Vaasalainen sotainvalidi, taiteilija ja tulisielu Tauno Heiskanen oli yhdistyksen alullepanija ja hänen pitkäaikainen haaveensa sotainvaliditaiteilijoiden omasta yhdistyksestä oli toteutumassa. Lehti-ilmoituksella Sotainvalidi-lehdessä vuonna 1969 oli kaikkia maan sotainvaliditaiteilijoita kutsuttu mukaan näyttelyyn, josta muodostui laadullisesti korkeatasoinen. Kuvantekijät olivat pitkälle edenneitä taiteen tiellä. Runsaat puolet heistä olivat ammattitaiteilijoita ja muutekin tehneet taidetta vuosikymmenet.
Seuraavana päivänä oli yhdistyksen perustamisen vuoro. Tauno Heiskanen avasi tilaisuuden, joten hänestä tuli yhdistyksen syntysanojen lausuja. Heiskanen valittiin yhdistyksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi. Johtokuntaan tuli taiteilijoita eri puolilta Suomea. Toiminta alkoi ripeästi ja siihen liittyi heti nelisenkymmentä taiteilijaa.
Vuosien aikana yhdistys on pitänyt ainakin yhden valtakunnallisen näyttelyn joka vuosi aina vuoteen 1995 asti, jolloin päätettiin luopua näyttelyitten pitämisestä jäsenistön korkean iän vuoksi. Heti alusta alkaen toimintaan tuli mukaan kesäiset taideleirit, joita yhdistys on pitänyt eri puolilla maata. Tällöin on tutustuttu paikallisiin taidekohteisiin ja nähtävyyksiin. Ne ovatkin olleet lähes ainoat tilaisuudet näyttelyiden lisäksi jäsenistön henkilökohtaiseen kanssakäymiseen.
Lähes 30 vuotta yhteistä matkaa taiteen tiellä, siihen ehtii jo sisältyä monenlaista tapahtumaa. Vuosien varrella ovat puheenjohtajat vaihtuneet, mutta karavaani on kulkenut eteenpäin. Rikasta aikaa yhdistyksellä oli ns Kuusen kausi, yhdeksän vuotta, jotka hän toimi puheenjohtajana vuodesta 1979 alkaen. Kuusi oli puheenjohtajana arvostettu. Taiteilija Toivo Kuusi oli yhdistyksen ulkopuolellakin tunnettu ja pidetty nauttien yleistä arvonantoa.
Vuosien varrella on yhdistyksen jäsenistö ehtinyt vaihtua lähes kokonaan. Monet ovat kuolleet tänä aikana ja uusia jäseniä on tullut tilalle. Tämä ei kuitenkaan ole ollut onnekasta yhdistyksen imagon kannalta. Kuten jo alussa mainittiin, olivat yhdistystä perustettaessa liittyneet jäsenet suurelta osin ammattitaiteilijoita ja loputkin pitkälle kehittyneitä harrastajia, Tämä joukko on nyt lähes kokonaan poissa, tilalle ovat tulleet monet sellaiset veljet, jotka ovat ryhtyneet kuvantekijöiksi vasta myöhemmällä iällään. Tästä johtuen yhdistyksen nykyisestä jäsenistöstä huomattava osa on harrastajia, ammattitaiteilijoiden osuuden samalla vähetessä. Tästä johtuen yhdistyksen taiteellinen asema ei enää pitkään ole ollut entisen kaltainen ja on näin ollen vaikeuttanut yhdistyksen asemaa järjestönä ja vaikuttajana taiteen kentässä. On kuitenkin ymmärrettävää, että näin tulisi kerran tapahtumaan yhdistykselle, jolla ei ole tulevaisuutta. Taiteen harrastaminen on tietenkin arvostettava asia. Se on kuitenkin vain harrastamista, monille lisäksi terapiaa. Silloin se ei kuitenkaan enää palvele niitä periaatteita ja päämääriä, joita varten yhdistys perustettiin: tuottamaan vahvaa taidetta, joka pystyisi kilpailemaan sen taiteen kanssa, jota terveet ovat luoneet.
Kun on osattu aloittaa, on myös osattava lopettaa, ennen kuin aika kulkee lopullisesti ohitse. Sotainvaliditaiteilijoilla on nyt ympyrä sulkeutumassa. Tämän vuoden aikana yhdistys siirtyy historiaan. Meistä jäävät kertomaan ne kaksi kirjaa, jotka yhdistys on jäsenistään ja toiminnastaan julkaissut.
Sotainvaliditaiteilijat-yhdistys tulee jäämään historiaan eräänlaisena kuriositeettina Suomen taiteen historiassa, ja ehkä koko maailman? Ei ole kuultu, että samanlaista yhdistystä olisi olemassa jossakin muussa maassa. Kun sotainvaliditaiteilijat vuonna 1974 kutsuttiin osallistumaan Pariisissa pidettyyn kansainväliseen invalidien taidenäyttelyyn, esillä ei ollut muitten sotainvalidien töitä vana toiset olivat siviili-invalideja.
Olemassaolonsa aikana yhdistys ja sen toiminta tuli merkitykselliseksi monelle sen jäsenelle, heille aukenivat ovet taiteen maailmaan ja ja näyttelyihin. Useat tulivat esiin ja tietoisuuteen yhdistyksen avulla. Henkilöt, jotka tuskin koskaan olisivat muuten tavanneet, päsivät yhdistyksen puitteissa vaihtamaan mielipiteitä. Tietenkin yhdistyksessä on myös monia sellaisia jäseniä, joilla oli muutenkin mahdollisuus saada omin avuin töitään esille, eivätkä näin ollen olleet riippuvaisia yhdistyksen palveluista. Mutta he halusivat kuitenkin olla mukana joukossa, sillä heitä yhdisti toisiinsa sotainvalidiveljeys.”
Oiva Selroos, ry:n perustajajäsen ja yhdistyksen sihteeri vuosina 1972–1998.
