Ilman sotiemme veteraaneja ja maan puolustamiseksi tehtyä työtä ei Puolustusvoimat täyttäisi 100 vuotta.
Rintamaveteraaniliiton liittovaltuuston puheenjohtaja, kenraaliluutnantti evp Antti Simola, 76, on tehnyt mittavan uran 100 vuotta täyttävässä Puolustusvoimissa. Hän on työskennellyt paljon sotiemme veteraanien kanssa ja tietää, että heillä on aina oma erikoinen paikkansa Puolustusvoimien suhteen.
Monipuolinen kokemus Puolustusvoimista
Antti Simola on tyytyväinen uraansa Puolustusvoimissa, vaikka uravalinta ei aina ollutkaan itsestään selvä.
”Varusmiespalveluksessa oli vielä vaihtoehtona, että alkaisin liikunnan opettajaksi. Mutta sotilasura voitti ja jäin saman tien ns. kesävänrikiksi ensin harjoitteluun ja siitä sitten kadettikouluun”, Simola kertoo.
Simola hoiti montaa eri tehtävää Puolustusvoimien palveluksessa. Hän toimi palvelusuran alun Helsingin ilmatorjuntarykmentissä opetusupseerina ja patterinpäällikkönä. Hiukan yllättäen vuonna 1974 hänelle tarjoutui paikka puolustusministeriön sotilasasiainosastossa.
”Tämä oli mielenkiintoinen paikka ja se opetti paljon, sillä näin koko puolustushallinnon ja hallinnon toimintatavan. Se oli todella opettavainen pesti, joka auttoi myöhempiä tehtäviäni.”
Simolan tie jatkui sotakorkeakoulun jälkeen Pääesikuntaan vuonna 1979, jolloin hän oli komento-osastolla henkilöstöalan tehtävissä ja operatiivisella osastolla toimistoesiupseerina ja siirtyi Turun ilmatorjuntapatteriston komentajaksi vuonna 1984. Uransa antoisimpana aikana hän pitää vuonna 1991 alkanutta palveluaan Helsingin ilmatorjuntarykmentin komentajana.
”Minulla on ollut upea mahdollisuus olla kaksi kertaa joukko-osaston komentajana, jotka ovat olleet oikeastaan urani parhaita aikoja. Turun komentajuuden jälkeen olin pari vuotta Pääesikunnan IT-osastossa ja sitten menin Helsingin ITR:n komentajaksi. Pääkaupungin puolustaja, teknillisesti kehittynyt joukko-osasto oli hieno ja vastuullinen johdettava, Simola muistelee lähes neljä vuotta kestänyttä aikaansa Helsingin ilmatorjuntarykmentissä.”
Ilmapiiri muuttuu
Tuohon aikaan sijoittuu myös Helsingin Neuvostoliiton suurpommitusten torjuntavoiton 50-vuotisjuhlat. Kadut olivat täynnä ihmisiä, jotka halusivat tietää, mitä heidän kaupungissaan oli tapahtunut – ja mitä olisi voinut tapahtua, jollei Ilmatorjuntarykmentti 1 olisi onnistunut tehtävässään helmikuussa 1944.
”Komentaja oli varmasti ylpeä johtaessaan paraatia suurtorilla kenraalin editse. Kadunvieret olivat aivan mustanaan ihmisiä, kun helsinkiläiset olivat tulleet seuraamaan ohimarssia. Se oli ensimmäinen kerta kun ruvettiin laajemmin puhumaan, mitä Helsingin pommituksissa oikein tapahtui”, Simola muistelee.
Juhlan ohella järjestettiin Helsingin kaupungin kanssa aiheeseen liittyvä näyttely, jota piti jatkaa monta kuukautta runsaan yleisömäärän vuoksi. Tätä ilmapiirin muutosta ja kiinnostuksen kasvamista Simola on päässyt seuraamaan uransa varrella.
”Totta kai se on tuntunut hyvältä. Me sotilaat olimme opiskelleet sotahistorian ja tiesimme sodan tulokset ja vaikutukset. On tuntunut todella hyvältä, että veteraanit ovat saaneet myös yleisen ansaitsemansa kunnian.”
Kunniapaikalla
Sotiemme veteraanit ovat olleet aina läsnä Simolan elämässä. Hänen isänsä haavoittui vaikeasti talvisodassa, selviytyi ja kuntoutui jatkamaan elämäänsä. Puolustusvoimissa veteraanit ovat olleet aina kunnia-asemassa.
”Pääesikuntaan henkilöstöpuolelle vuonna 1994 siirtyessäni vastuullani oli mm. Kansallisen veteraanipäivän järjestelyt. Tämä ja monet muutkin tehtäväni ovat mahdollistaneet sen, että olen ollut paljon tekemistä meidän veteraaniemme kanssa.”
Uransa viimeiset kuusi vuotta hän oli Puolustusvoimain henkilöstöpäällikkönä. Puolustusvoimilla on ollut merkittävä rooli sotainvalidien syyskeräyksessä ja sotainvalidiviikon tapahtumissa sekä nykyään Sotiemme veteraanit -keräyksessä. Sotiemme veteraanit ovat aina olleet kunniavieraita Puolustusvoimissa. Syy on selvä:
”Puolustusvoimia ei olisi ilman meidän veteraaniemme tekoja. Entä mitä Puolustusvoimat tänään on? Se on se, mitä sotiemme veteraanit ovat meille aikanaan näyttäneet. Kun luotiin ne Puolustusvoimat, jotka yhä tänä päivänä yleisellä asevelvollisuudella kertovat, että sillä voidaan toimia ja pysäyttää uhkat maallemme. Näin veteraanien perintö heijastaa tähänkin päivään ja heidän työnsä pysyy lähellä jokaista maanpuolustajaa.”
Samalla Simola on nähnyt kyseisen joukon ikääntymisen. Kun hän aloitti työnsä, olivat veteraanit juuri luopumassa työelämästä ja hoitivat pääasiassa itse kaikki veteraaniasioihin liittyvät tehtävänsä. Nyt tilanne on toinen, kun keski-ikä on jo yli 93 vuotta.
”On ollut hienoa nähdä, kun nuoriso tapaa iäkkäitä veteraaneja ja he hämmästyvät siitä, kuinka upeita ihmisiä meillä on veteraaniväestä vielä mukana.”
Puolustusvoimat on juhlansa ansainnut
Vaikka Simola siirtyi reserviin yli 15 vuotta sitten, seuraa hän yhä maailman ja Suomen puolustuksen tilannetta. 100 vuottaan juhliva Puolustusvoimat herättää ylpeyttä monesta syystä.
”Kun tuntee sen perustan luomisen – miten vaikeasta tilanteesta saatiin synnytettyä kaikkien yhteinen puolustusvoimajärjestelmä, niin se historia herättää kunnioitusta. Vaikka välillä olemme melko tyytymätön porukka, joka välillä riiteleekin, niin vaaran edessä me olemme pystyneet löytämään hyvän yhteisymmärryksen. Puolustusvoimat on ollut yhteiskunnallisesti ehkä yksi merkittävimpiä esimerkkejä siitä, miten suomalaiset löytävät toisensa ja ovat valmiita tekemään ja uhraamaan toistensa hyväksi.”
Simola mainitsee armeijan paikkana, joka tarjoaa tasa-arvoiset mahdollisuudet kaikille halukkaille.
”Armeijan tasa-arvo on vain parantunut minun ajoistani, jolloin johtajavalintoihin vaikutti paljon se, kuinka paljon oli käynyt kouluja. Tänä päivänä ei ole väliä, mitä kouluja meidän fiksu nuoriso on käynyt. Siitä vaan nuoret miehet ja vapaaehtoiset naiset armeijaan näyttämään taitonsa ja ottamaan paikkansa maamme puolustajien joukossa.”
Sotiemme veteraanien perintö
Antti Simola on iloinen siitä, että on voinut jatkaa työskentelemistä veteraanien parissa. Reserviin jäätyään hän sai puhelun Rintamaveteraaniliiton silloiselta puheenjohtajalta Onni Toljamolta, johon oli tutustunut Kansallisen veteraanipäivän toimikunnan myötä.
”Toljamo sanoi, että liitossa oli todettu veteraanien ikääntymisestä johtuen, että he tarvitsevat nuorempia ihmisiä mukaan, joten hän kysyi alkaisinko minä Rintamaveteraaniliiton liittovaltuuston puheenjohtajaksi. Mietin hetken, ja tässä olen edelleen, tekemässä veteraanityötä.”
Ajatus ajasta, jolloin sotiemme veteraaneja ei enää ole, tuntuu herkältä. Heidän asiansa ja tekonsa tulisi jatkossakin pitää esillä tapahtumissa ja puheissa, mutta yhdessä ajan kanssa eläen. Kansallinen veteraanipäivä, 27.4., on tästä hyvä esimerkki.
”Veteraanipäivän päätoimikunnan puheenjohtajana minulla oli mahdollisuus kehittää sitä niin, että se vastaa aikaansa. Olennaista on ollut, että nuorison mukana olo on aina lisääntynyt”, Simola toteaa.
Haastattelu on julkaistu Sotainvalidi-lehdessä 2/2018.
