Sotainvalidien parissa tehtävä työ muuttuu jäsenkunnan tarpeiden mukaan. Yksi on kuitenkin pysynyt samana: heidän arjessaan näkyvä työ on edelleen toiminnan selkäranka. Sisä-Suomen sotainvalidipiiriin kuuluvan Jämsän sotainvalidiosaston puheenjohtaja Rauli Jakobsson ja sihteeri Toivo Lehtinen tulivat sotainvalidityöhön 2000-luvun alussa reserviläispuolelta.
– Kun tulimme mukaan, oli sotainvalidien keski-ikä 77 vuotta. Sehän on sama kun meillä nyt, miehet toteavat.
Jäsenmäärä pienenee
Jäsenmäärä on tippunut tasaista tahtia: vuonna 2003 osastossa oli 68 sotainvalidia ja 49 leskeä, nyt vastaavat luvut ovat seitsemän ja 29. Pienentyneen jäsenmäärän myötä osastossa keskitytään nyt puolisoihin ja leskiin.
– Nyt kun valtio hoitaa myös pieniprosenttisten sotainvalidien tarvittavat kotiin tuotavat palvelut, me voimme osaston rahoilla ostaa puolisoille ja leskille palveluja, joita he eivät muuten saisi, eli jalkahoitoja tai hierontaa, Rauli kertoo.
Keväällä miehet vierailivat kaikkien leskien ja puolisoiden luona. Osaston puheenjohtaja on kirjannut kaikki tehdyt vierailut vihkoonsa vuodesta 2003 alkaen. Liikkeelle on lähdetty yli 900 päivänä.
– Uskon, että 1000 ehtii vielä mennä rikki, hän hymyilee.
Kuulumiset ja tuen tarpeen päivittäminen
Miehet suuntaavat rauhallisella paikalla asuvan sotainvalidin lesken, Rauha Jokisen, 90, luo. Rauha kertoo pärjäävänsä hyvin kotonaan.
– Täällä minun on hyvä olla. Yksinäänhän sitä kerrostalossakin olisi. Täällä pääsen pihalle liikkumaan. Pulkassa vedän polttopuita ja kesäisin hoidan mansikkamaata, hyväntuulinen rouva kertoo arjestaan.
Vierailulla vaihdetaan kuulumisia ja miehet selvittävät, tarvitseeko Rauha lisää palveluja kotiinsa ja mikä hänen vointinsa on. Rouvan tilannetta seurataan myös kunnan puolelta. Lisäksi lähellä asuvat lapset ovat suuri apu.
– Yhteistyö kunnan ja omaisten kanssa toimii hyvin. Jos avuntarve lisääntyy, hoituu asia kunnan tai meidän kautta. Yleensä lähiomaiset hoitavat vanhustensa asioita, miehet sanovat.
Tärkeät vapaaehtoiset tukijäsenet
Jämsän sotainvalidiosasto on onnellisessa tilanteessa: heillä on aktiivisia, vapaaehtoisia tukijäseniä, joilla on omat vastuualueensa ja mielekästä tekemistä. Halutessaan jokaiselle sotainvalidi- tai leskijäsenelle löytyy oma tukijäsen. Tilanteeseen on päästy hyvällä yhteishengellä, vapaaehtoisesti tehtävän työn arvostuksella sekä työhön sitoutumisella.
Veteraanijärjestöt tekevät paljon yhteistyötä sotainvalideille, sotiemme veteraaneille sekä puolisoille ja leskille järjestettävissä tapahtumissa. Jäsenten korkea ikä sekä heikentynyt kunto ymmärrettävästi verottavat yhteisiin tapahtumiin osallistumista, mutta ne jotka paikalle tulevat, korostavat tilaisuuksien tärkeyttä: ne piristävät, tuovat vaihtelua arkeen ja ovat mieluisa tapa tavata tuttuja. Kokoontumisille on siis yhä tarvetta.
