Pieniprosenttinen sotainvalidi
Eino Anttila
Syntyi 25.12.1922 Rytinkijärvi, Pudasjärvi
Vammautui 16.5.1942 Louhi
10 % sotainvalidi
”Venäläiset rupesivat Kiestinkiä motittamaan. Me olimme asemissa Kangasvaarassa, kun minut valittiin partioporukkaan katsomaan, miten siellä venäläinen liikehtii. Partiomme oli saarekkeella kahden vesistön välissä.
Venäläiset peräytyivät Kiestingistä, kun eivät saaneet mottiin.
Niitä tuli yksittäin ja pikkuisina ryhminä. Päästimme ne menemään. Odotimme paksumpaa porukkaa, ja sitten avasimme tulen.
Vesistön takaa tuli satoja venäläisiä. Ne tulivat kauhealla vauhdilla ja paineella ja ampuivat oikein tuliryöpyn meille. Osuma meni kämmenestäni läpi ja kranaatista tuli ruhjevamma oikeaan kylkeen. Partiostamme haavoittui kaksi ja yksi kaatui. Veivät minut Kuusamoon Rukajärvelle sairaalaan. Se on ikuinen vaiva tuo selkävamma, se kylkeen osunut.”
Työntäyteiset vuodet
”Sodan päätyttyä auttelin kotitilalla ja kävin savotoissa töissä. Tötteröhommissa tuli tuo Liisa tanssipaikoilta mukaan. Kun perhe alkoi kasvaa, rakensin meille talon.
Saimme kahdeksan lasta. Porotalous ei yksistään riittänyt elättämään perhettä. Vuokrasimme kodistamme huoneen kauppiaalle sivuliikkeeksi. Kävin savotoilla ja valmistin rekiä. Ostin nahkoja ja vein niitä Ouluun myytäväksi. Liisa teki ompelutöitä ja piti kesäisin voileipäbaaria. Lehmiä meillä oli seitsemän. Sodan jälkeen näin pitkään painajaisia. Kylällä ei enää elä muita veteraaneja juttuseuraksi, mutta fysikaaliseksi hoitajaksi sattui tyttö, joka on armeijan käynyt alikersantti. Hän puhuu ja kyselee mielellään sota-asioista.”
Onnellisena erämaassa
”Olen 10 %:n sotainvalidi. Minulla on ruhjevamma, ampumavamma ja räjähdepainevamma korvassa. Lääkärini mielestä sotavammaprosenttini pitäisi olla isompi, ja haimme siihen muutosta. Sain kielteisen päätöksen kolmesti ja annoin asian olla. Olen jo kerran taistellut sodassa, en jaksanut enää käydä paperisotaa.
Ruhjevammasta syntynyt selkäkipu ei anna nukkua oikealla kyljellä. Lääkäri sanoi, että sitten vasta leikataan, kun et pysty seisomaan. Halvauksen vaara on niin suuri.
Tarvitsisimme siivousapua. Koska prosenttini on niin pieni, valtio ei korvaa sitä meille. Kunnallinen siivooja kävi toissa vuonna neljä kertaa. Vaimon sisko käy silloin tällöin Oulusta siivoamassa. Toiveeni on kuitenkin asua kotona mahdollisimman pitkään. Pienestä asti olen täällä asunut. Täällä on hyvä olla, erämaassa.”
Teksti ja kuvat ovat osa Sotainvalidien Veljesliiton 75-vuotisjuhlanäyttelyä, joka oli kesällä 2015 esillä Suomenlinnassa.
